Ollaan Hopin kanssa käyty Tanjalla pariin otteeseen ihan liian pitkän tauon jälkeen. Välin piti olla lyhyempi, mutta aina tuli jotain työjuttuja ja jouduin perumaan aikoja. Järkyn kokonaisvaltaisessa jumissa se oli, mutta kuitenkin ekan kerran jälkeen auennut jo hyvin. Viime viikon torstaina Tanja löysi patit sekä oikeasta kyynärästä että yhden nisän vierestä. Ensimmäinen ajatus oli, että "ei taas"! Varasin ajan samantien Talviolle ja eilen käytiin siellä.

Jostain kumman syystä kyynärässä olevaa pattia ei löytynyt, vaikka miten käänsivät ja väänsivät. Nisän vieressä oleva patti paljastui suurentuneeksi imusolmukkeeksi, joka ei toistaiseksi aiheuta mitään toimenpiteitä. Iso helpotus, mitään nisäkasvaimia ei ollutkaan. Sen sijaan Hopilla oli taas lievä kurkunpään tulehdus, varmaan ihan jo kroonista ja on nyt ab-kuurilla. Sydän kuulemma lyö kuin nuorella koiralla ja verikokeiden tulokset olivat ihan priimaa. Eli kauhea odotus ja piina vaihtui kerrankin positiiviseksi käynniksi. Patti varmistettiin imusolmukkeeksi vielä ultralla ja siellä näkyi myös toisen lonkan pää ja ihastelivat, että miten hieno ja hyvänmallinen lonkka vielä on. Itse en tajunnut siitä mitään muuta kuin, että harmaan massan keskeltä nousi joku möykky, mutta kiva tietysti, että edes takapää on pysynyt hyvänä pitkään

Entin pentueesta on käynyt kuvilla nyt 5/7 pentua. Kaikilla kuvatuilla on A-A lonkat ja 0-0 kyynärät. Lisäksi kolmella on kuvattu vielä olkapäät ja selkä. Ihan huippua!

Ollaan treenattu viime aikoina oikein kunnolla. Tästä pisteet itselle, että motivaatiota on riittänyt ja olen pysynyt suunnitelmissa. Päätin, että Entin kanssa pitää tehdä tokoa ihan joka päivä, vaikka sitten vain jotain pientä, mutta kuitenkin. Melkein olen pysynyt tuossa suunnitelmassa. Entin kanssa pitää muistaa olla tosi mustavalkoinen ja olenkin joutunut aikaisempaa enemmän keskittymään treenien etukäteissuunnitteluun ja myös niihin odotteluaikoihin. Eiliset hallitreenit menivät ehkä noista em. asioista johtuen tosi tosi hyvin.

Astan kanssa ollaan tahkottu agilitya, siirrytty toiseen ryhmään, käyty hallilla yksin ja kavereiden kanssa ja motivaatiota löytynyt itselle ihan hurjasti lisää!

Olen nyt jo muutaman vuoden viettänyt hiljaiseloa kisarintamalla, että tänä vuonna mennään sitten ihan pakosti. Johan tässä on omat kisarutiinit hävinneet jo aikoja sitten.

Tokon ja agilityn lisäksi ollaan käyty Sannalla tekemässä lammashommia. Asta ja Sami ovat auttaneet paalien vaihdossa ja vitsi, että on ollut hyviä harjoituksia. Asta väsyy ihan eri tavalla kuin siitä, että kuljettelee lampaita pellolla. Tuossa se joutuu siirtämään lampaat pois vanhalta paalilta ja pitämään kymmeniä eläimiä paikoillaan sen aikaa, kun traktori tuo uuden paalin. Se ei voi sinkoilla, koska sitten sinkoilisi lampaatkin ja homma menisi pieleen. Sen ilmeestä oikein näkee miten se joutuu keskittymään ja ottaa homman vakavasti. Kauhean helppoa se ei ole, kun kymmenet silmäparit tuijottavat vastaan ja kokeilevat välillä, että pääsisikö uutta paalia jo syömään. Mutta Astan ohi ei pääse kukaan  Se on kehittynyt tuossakin hommassa tosi paljon. Sami voi jättää sen nyt selän taakse pitämään lampaita sillä välin, kun itse purkaa uuden paalin muoveista ja pystyy luottamaan siihen, että Asta hoitaa oman osuutensa eikä yksikään lammas pääse livahtamaan ohi. Lammasryhmiä on tietysti useita, joten Asta pääsee harjoittelemaan aina kerralla useammassa karsinassa.

Enttikin on tietysti päässyt lampaita katsomaan. Sille paalien vaihto on vielä liian iso juttu. Sen sijaan ollaan harjoiteltu kiertämisiä lampaiden ja seinien välissä, lähestymisiä ja vähän tuollaisia lampaiden paikallaan pidon alkeita. Sille on tosi haastavaa tuo tuijottaminen tai se, että pienessä tilassa suuri lauma tuijottaa takaisin. Vierekkäin "käsi kädessä" kun ollaan katseltu, niin itsetunto on riittänyt ja ollaan saatu onnistuneita tuijotushetkiä

Tänään tuli vuosi siitä, kun Ninni lähti. Ajattelin, että kirjoitan jotain ylös, kun nyt sen pystyy jo tekemään. Kaikki tapahtui loppujen lopuksi niin nopeasti, vaikka sitä oli osannut odottaa. Ninni lähti saappaat jalassa.

Ninniltä leikattiin pahanlaatuinen nisäkasvain kesällä 2010. Marraskuussa se alkoi saamaan noin parin viikon välein epilepsian kaltaisia kohtauksia. Epäilin, että kasvaimet olivat levinneet päähän...

Kohtausten katsominen oli ihan hirveää, olihan ensimmäinen koirani Mona aikanaan sairastanut epilepsiaa ja kaikki muistot tulivat mieleen. Kohtausten välillä Ninni oli kuitenkin hyvinkin pirteä ja jaksoi olla esimerkiksi lenkeillä tuttuun tapaan mukana. Lisäksi sillä toimi kaikki aistit normaalisti, se söi hyvin, jne. Niinpä ajattelin, että katsotaan.

Viimeinen joulu vietettiin yhdessä ja Ninni sai avata lahjoja, se kun niin tykkäsi siitä puuhasta.

Lauantaina, tammikuun 8. päivä, se sai kohtauksen puoli kolmen aikaan ja se ei mennytkään ohi. Niitä tuli lisää ja lisää ja lisää. Siinä kohdassa sitä sitten tiesi, että tässä se nyt oli. Suorinta tietä päivystykseen ja runsaan tunnin päästä kaikki oli ohi.

Niin mielelläni olisin pitänyt Ninnin vielä luonani. Toista sen kaltaista koiraa ei koskaan tule 

Nämä kuvat ovat viimeisiä kuvia Ninnistä viime vuoden tammikuulta.

Tämä viikko on ollut joululomaa ja se  tuli kyllä tosi tarpeeseen. Kelit nyt on olleet mitä on ja pihakuusikin rämähti Tapaninpäivän myrskyssä talon katolle, mutta sekään ei onnistunut pilaamaan lomafiilistä. Jälkiä korjaillessa meni alkuviikko, mutta ollaan ehditty hyvin treenailemaan. Olen käynyt suht ahkerasti hallilla ja tehnyt Astan kanssa agilitya ja Entti on tokoillut. Kai se pitää Asta ilmoittaa johonkin kisoihin. Tänään mentiin aamulla 17 esteen rata puhtaasti

Entin tokoilu aiheuttaa nyt vähän harmaita hiuksia. Se piippaa taas joidenkin liikkeiden yhteydessä. Niin ärsyttävää. Pitää miettiä treenit tosi tarkkaan, jottei vinkumista tulisi. Muuten se tekee kivalla asenteella ja ollaan edetty liikkeissä. Hallilla olen tehnyt sillekin hyppytreeniä ja se sai yllättävän hyvin soviteltua pitkät koipensa hyppyjen väliin.

Ja kun näitä videoita nyt on kasattu, niin tasapuolisuuden nimissä Entistäkin yksi. Tämä tosin on pelkkää paimennusta.

Päätin aikaisemmin syksyllä, että Hopin synttäreiden kunniaksi siitä tehdään video. Kuvailtiin pitkin syksyä tokoa, vähän paimennusta ja yleistä rallattelua. Viime vuoden videoista otettiin käyttöön talvikuvat ja vepe-treenit mökillä. Muuten videossa näkyy ei niin seesteinen ja rauhallinen 10-vuotias Hopi.    Kannattaa kuunnella äänten kanssa