Eilen päättyi melkein kolme vuotta kestänyt koetauko tokossa, kun mentiin illalla Entin kanssa Janakkalaan alokasluokan kokeeseen. Tuomarina oli Hannele Pörsti. Iltakoe on muuten aika tuskallinen, koska koko päivän saa jännittää ja miettiä mitä tulee tapahtumaan. Oltiin hyvissä ajoin koepaikalla ja käytiin vähän metsässä kävelemässä ja rentoutumassa. Oli aika mahtavat maastot vieressä. 

Alo-luokan koiria oli sen verran, että tehtiin p.makuu kahdessa osassa. Entti oli jälkimmäisen ryhmän ensimmäinen, joten toisella puolella rivissä ei ollut ketään ja toisella puolella oli narttu. Huokaisin siinä kohtaa helpotuksesta vähäsen. Jännitin p.oloa eniten, kun kaikenlaisia kauhutarinoita on kuullut ja välillä nähnytkin.

Luoksepäästävyys meni ok, siitä 10. Vieressä olevan nartun osalta ei mennytkään sitten niin hyvin ja se pelästyi tuomaria ja alkoi haukkumaan. Se ei oikein rauhoittunut, joten Enttiä alkoi vähän jännittää. P.makuu alkoi ja heti jätön jälkeen Entti nousi istumaan. Se vilkuili muita koiria, mutta alkoi vähitellen rauhoittumaan. Hetken päästä se meni makaamaan ja laittoi vielä päänkin maahan. Sitten alkoi uudestaan tapahtumaan, sillä jostain läheltä alkoi kuulua ammuntaa. Entti ei välittänyt mitään, mutta pari muuta koiraa lähti rivistä omistajien luokse. Lähellä ei ole kuulemma ampumarataa, pk-kenttää tms., joten kukaan ei osannut arvella mistä ampumiset kuului. P.makuusta saatiin pisteitä 6.

Sain varsinaiseen kehään Entin valmisteltua ihan niin kuin treeneihinkin. Lisäksi muistin vielä Christan muistutuksesta katsoa edellisten koirien aikana mistä mikäkin liike lähtee, jotta ei tarvitse kuunnella niin paljon liikkuria vaan voi keskittyä vain koiraan. Tämä oli hyvä muistutus, koska Hopin kanssa aikanaan kuuntelin ihan liikaa liikkuria.

Seuraamiset menivät hyvin, vaikkakin sellainen tietty voima niistä uupui, mitä treeneissä on näkynyt. Hihnassa seuraamisesta saatiin 8 ja vapaana seuraamisesta 8,5. Mietin mistä pisteet tippuivat. Juoksuosiossa Entti vähän hypähteli ja vasemmalle käännökset olivat aavistuksen kömpelöitä. Ehkä niistä?

Molemmista jäävistä tuli 10. Maahanmenossa tosin taisin antaa pään kanssa pienen avun. Luoksetulosta tuli myös 10 ja se oli ihan ansaittu. Entti ei ole varmaan koskaan tullut pitkältä matkalta noin suoraan eteen ja riittävän lähelle istumaan ilman apuja, joten se oli paras suoritus ikinä.

Hyppy meni myös nappiin ja saatiin siitä 10. Kokonaisvaikutuksesta saatiin 8. Tuomari ei sitä antaessa edes kääntynyt meihin päin saati, että olisi jotain yleistä sanonut suorituksesta. Muistelisin, että Hopin kanssa aikanaan tuomarit aina jotain kommentoivat lopussa. Muutenkin tuomarilla taisi olla vähän huono päivä, sillä mitään hymyä tai kannustavaa kommenttia en kyllä kuullut kenellekään sanovan. Päinvastoin.

Tuomarista viis, olin tosi tyytyväinen Entin suoritukseen. Se teki ihan niin kuin treeneissä, meillä oli hauskaa ja rentoa. Pisteitä saatiin 176 ja sijoituttiin kolmanneksi. P.makuun varmuuden kanssa jatketaan nyt harjoituksia. Pitäisi saada paljon tehtyä treenejä erilaisten koirien kanssa ja erilaisissa paikoissa. 

Olipas taas kivaa kisata pitkästä aikaa. Toko on niin mun lempparilaji

Astan ja Entin kesätyöt alkoivat siis tänään, kun käytiin ensimmäisen kerran laskemassa lampaita Raisiossa. Saatiin vähän kevyempi alku, kun lampaita oli vain kahdella laitumella. Koirat olivat tietysti aivan onnessaan ja saatiin treenattua laskemisen lisäksi vähäsen. Koirat pysyivät hyvin hallinnassa, mutta kaikkea pientä sitten talven jäljiltä onkin ruosteessa. Minä olin itse varmaan eniten ruosteessa, mutta saatiin Entin kanssa kivoja pätkiä aikaiseksi. Tästä se lähtee. Parin viikon päästä mennään kurssille hakemaan vinkkejä kesää ajatellen.

Koko viikon olen treenannut joka päivä ahkerasti tokoa Entin kanssa. Ollaan nyt panostettu vain alokasluokan liikkeisiin eli vähän tylsää tavallaan. Astan kanssa mentiin keskiviikkona agitreeneihin, mutta muut olivatkin menneet epiksiin. Hallissa oli kuitenkin hyvä rata valmiina ja mentiin sitä sitten. Kepitkin onnistui vauhdista hyvin ja osasin yhdessä kohdassa kääntyä, jarruttaa ja juosta takaperin! Eilen aamulla kävin hallilla vielä uudestaan ja harjoiteltiin eteenmenoa, pari kiemuraista kuviota, palkkailin kontakteista ja mentiin keppejä hurjasta vauhdista. Ne onnistui ilman suurempia jarrutuksia.

Perjantaina ennen kotiin lähtöä käytiin Espoossa epiksissä Astan kanssa. Paikka oli Astalle uusi ja se oli jotenkin ihan hermona tai pitäisikö sanoa raivona. Sille on tosi paha paikka, kun muut koirat haukkuvat ja se olettaa, että jostain tulee kohta joku niskaan. Meidän omissa treeneissä on loppujen lopuksi aika hiljaista, joten kisat on kyllä hyvää harjoitusta. Niinpä siis syötiin nakkeja odotusaikana ja yritettiin asettua niin, ettei kukaan pääse yllättämään selän takaa.

Ilmoitin Astan radalle kaksi kertaa ja se osoittautuikin hyväksi ajatukseksi. Ekassa jätössä sillä oli ajatukset selvästi taaksepäin, kun siellä oli ratahenkilökunta ja muut koirat. Niinpä ei kuullut ensimmäistä kutsukäskyä, toisella lähti epävarmasti, sen seurauksena ponnisti huonosti ja toka rima alas. Jatko meni ok, kunnes tultiin kepeille. Pysäytin sen, mutta valui silti toisesta välistä vähän sen näköisenä, että oho, onko tällä niin väliä. Loppurata Astan osalta hyvin, mutta itse juoksin päin pituutta....

Toisella yrittämällä Asta oli odotusaikana jo rennompi. Muita koiriakin oli vähemmän eikä haukkumisesta huolimatta kukaan ollut tullut iholle, joten kyllä se varmaan oppii, että pakkotuttavuuksia ei ole pakko tehdä. Toisella yrittämällä yksi rima alas, mun oma moka. Olin ihan liian lähellä estettä ja Asta joutui hyppäämään melkein mun syliin. Kepeillä päätin jarruttaa (taas) ja siinä kohtaa ei suusta tullutkaan mitään nättiä pyyntöä vaan kunnon ärähdys. Asta ihan säpsähti, katsoi mua ja totesi varmaan, että nyt on parempi mennä kiltisti ekasta välistä. Loppurata ongelmitta. Olen ihan tosi tyytyväinen, että saatiin kepit onnistumaan radalla!! Ehkä mun pitää alkaa kisoissa nyt aluksi hidastamaan vähän painokkaammin eikä pyytää niin nätisti.

Eilen oltiin Christan tokokurssilla Entin kanssa ja olipas superhyvä kurssi! Tein suunnitelman vaihdon lennosta ja ekalla kerralla kysyin ajatuksia siihen, jos Entin suusta tulee jotain ölinöitä tai vingahduksia. Nythän se on pitkän aikaa ollut ihan hiljaa ja niin oli nytkin. Tehtiin seuraamista, yritin tehdä käännöksiä ja pysähdyksiä, mutta ei tullut pihahdustakaan. Tuota ääntelyä ei sitten juurikaan mietitty enää vaan Christa antoi vinkkejä seuraamiseen. Entin kanssa pitää tehdä nyt enemmän nopeuden muutoksia, jotta se tekee vielä enemmän töitä pysyäkseen oikeassa paikassa. Christalla on itsellään viisi erilaista askelnopeutta ja niitä mekin nyt kokeillaan. Eilen testattiin hyvin nopeaa kävelyä ja Entti olikin vähän pihalla. Jäi aluksi vähän jälkeen katsomaan, että mitä nyt tapahtuu, sitten tuli mukaan, mutta otti vähän etäisyyttä sivulla, mutta lopuksi totesi, että jaa, kai tää on ihan normaalia ja skarppasi hyvin takaisin oikeaan paikkaan.

Toisella kierroksella kaukoja. Siirrytään nyt takapalkkaan ja tehdään läheltä painonmuutosharjoituksia. Entillä on siirroissa paino edessä, joten ei käytännössä pysty s-i vaihdossa siirtymään pitkältä takaisin niin, että takajalat pysyisi paikoillaan. Christa totesi, että Entti on vielä kaiken kaikkiaan mallia hirvi eli pitkät jalat ja niiden hallinta, erityisesti takajalkojen, on vielä vähän hakusessa.

Sen jälkeen tehtiin tunnarikapulan nosto- ja kantoharjoituksia. Entti kantaa kapulaa mielellään toisesta kulmasta roikkuen pelkillä toisen puolen kulmahampailla kiinni pitäen. Näihin saatiin harjoitusvinkkejä, joita tehdään ihan lähellä paikallaan ollen. Lopuksi vielä paikallaanolo, jossa vähän vilkuili ja muutaman kerran vaihtoi lonkkaa.

Christa totesi, että Entti on sellainen Hessu Hopo, mutta todennäköisesti on paljon fiksumpi kuin miltä näyttää (tätä mun on vaikea uskoa  ).  Mun pitää nyt  vain enemmän alkaa vaatia tiettyjä asioita ja todennäköisesti se, että olen vaativampi parantaa sitä entisestään.

Yleisesti Christa sanoi kaikille, että pitää muistaa suorituksen alut ja loput (perusasennot) ja palkata niistäkin usein. Niistä lähtee ja niihin päättyy kaikki ja se vaikuttaa kokonaisuuteen. Itse pitää miettiä omat tavoitteet ja kriteerit selväksi ja pysyä niissä. Esimerkiksi paikka sivulla pitää olla aina sama, paikka merkin takana pitää olla aina sama, jne. Tämä helpottaa koiraa, kun silläkin on selkeä ajatus suoritettavasta tehtävästä. Ja häiriössä treenaamista ei kai koskaan voi olla liikaa.

Paljon, paljon on vielä tekemistä, mutta toisaalta, eihän meillä ole mihinkään kiire.

Runsas viikko sitten hypättiin lentokoneeseen, suuntana oli Kreeta ja siellä Platanias. Mulle tuli yllättäen yksi lomaviikko lisää ja niinpä päätettiin ottaa äkkilähdöt jonnekin lämpimään. Kumpikaan ei ollut koskaan käynyt Kreetalla, joten se oli hyvä vaihtoehto. Lisäksi tiedossa oli meidän ensimmäinen koiraton lomaviikko ikinä.

Suuri(n) kiitos kuuluu äitille, joka uhrautui ja muutti meille viikoksi koiravahdiksi. Pystyttiin olemaan rennolla mielellä, kun tiedettiin, että koirilla oli mitä parhain hoitaja ja ne saivat olla kotona. 

Kreetalla oli lämmin, mun makuun jopa ehkä hieman liian kuuma, mutta en kyllä valita. Sopivasti oli ohjelmaa ja sopivasti pelkkää oleilua. Vuokrattiin auto yhdeksi päiväksi ja sillä ajettiin eri paikoissa. Pikkuruiset mutkittelevat vuoristotiet olivat kyllä aika hurjia varsinkin, kun paikalliset vähän oikoivat mutkissa. Meillä oli jako niin, että minä ajoin ja Sami toimi kartturina ja maisemien kuvaajana.

Makein paikka oli Samariaksen rotkot, jossa tosin rotkoihin ei vielä päässyt, mutta me kiivettiin ylös vuorille. Niin hienot maisemat, että niitä vaan tuijotti ja tuijotti. Oltiin aamulla aikaisin liikkeellä eikä muita ihmisiä missään. Pari kotkaa liiteli vuorien yllä ja ne tulivat jopa ihan yläpuolelle hetkeksi aikaa. Oli ihan hiljaista lukuun ottamatta vaimeaa kilinää, mikä kuului alhaalla laaksossa olevien lampaiden kauloissa olevista kelloista. Uskomaton tunnelma!

Käytiin samalla reissulla myös paljon kehutulla Elafoniksen hiekkarannalla, joka oli Libyan meren puolella. Aamuiset vuoret olivat niin paljon sykähdyttävämmät, että valkoinen hiekka kalpeni niiden rinnalla. Sen päivän aikana kahlattiin sekä lumessa että meressä.

 Lisäksi käytiin Hanian kaupungissa, patikoimassa appelsiiniviljelmien keskellä, syötiin hyvin, pulahdettiin Välimereen ja tutustuttiin Plataniakseen huolella. Ihastuin Kreetaan ihan totaalisesti. Niin kaunis paikka, näin keväisin kaikki kasvillisuus oli vielä vihreää, ihmiset rentoja ja superystävällisiä. Kolmannes saaresta ehdittiin käymään läpi, joten ehkä sinne pitää mennä uudelleen, jotta voi tutustua loppuosaan.

Kreetalla tottui siihen, että koirat kulkivat tietysti vapaina. Siellä ei juurikaan näkynyt kulkukoiria vaan pääosin hyvin hoidetun näköisiä koiria, jotka jolkottelivat isäntien tai emäntien perässä näppärästi jopa isommassa tungoksessa.

Todellisuus iski taas, kun pääsi kotiin ja aloin lukemaan viikon lehtiä. Ensimmäisenä vastassa oli perinteinen kevään koirankakkakeskustelu tai paremminkin valitusta ja päivittelyä. Sen jälkeen sai lukea miten suosituilla ulkoilualueilla oli ratsattu vastuuttomia koiranulkoiluttajia, jotka olivat ulkoiluttaneet koiriaan irti. Ja lopuksi ihan uusi valituksen aihe siitä miten koiranomistajat kehtaavat kouluttaa koiriaan yleisillä hiekkakentillä tai esimerkiksi Kupittaan puistossa. Koiria omistavienhan pitäisi laittaa itsensä ilmeisesti häpeäpaaluun ja painua jonnekin maan alle harjoituttamaan koiriaan. Kukaan ei tainnut ajatella sitä, että oikeasti ne ihmiset sentään yrittävät kouluttaa koiriaan_häiriössä_ ja sitä kauttahan se arkikäyttäytyminen paranee. Ymmärrän kyllä tavallaan niitä, jotka vaahtoavat irtipitämisestä luonnossa. Onhan se nyt niinkin, ettei ole kovin kivaa, jos koirat jahtaavat eläimiä pitkin metsiä, kun poikasia ja pentuja on kaikkialla. Mulla on jahtaamisen suhteen täysi nollatoleranssi, mutta jos koira ei aja, niin mitä väliä, jos se on irti.

Hermo meni siis ihan totaalisesti. Kreetalla koirat piipahtelivat ravintoloissa tai kulkivat tosiaan omistajan vierellä irti ihan nätisti. Täällä saadaan raivokohtaus ja lehteen asti artikkeli siitä, että joku kehtaa kouluttaa koiraansa julkisella paikalla. Argh.

Vappuna treenailtiin tokoa ja vähän agilitykuvioita. Ja luvallisesti omalla, aidatulla pihalla

Lauantaina Astan kanssa pari starttia. Molemmilta radoilta hyl, ja yllätys yllätys, kepeiltä. Toisella radalla yritin ottaa vielä varman päälle, pysäyttää ja siitä lähettää. Asta hujahti jonnekin vitos väliin. " Ai ei käy vai, no entäs tää kolmas väli, ai ei sekään, no entäs toinen väli". Tuomari ja ratahenkilökunta taisivat tässä välissä lähteä kahville, kun me väännettiin ja väännettiin.

Muuten ei sitten taaskaan mitään ihmeellistä. Vauhtia Astalla on enemmän kuin treeneissä ja mulla nyt on linjoissa ja ohjaamisessa parantamisen varaa. Mutta ne kepit...

Sunnuntaina käväistiin hallilla hakemassa keppeihin korjausideoita ja tulihan Santulta niitä. Testailtiin eri versioita, ohjureilla, nameilla ja ilman. Virheetkin saatiin aikaiseksi mikä oli hyvä asia, jotta päästiin korjaamaan. Nyt siis pitää paneutua siihen, että Asta opettelee jarruttamaan ekaan väliin kunnolla. Tapaa ja ajoituksia mun pitää harjoitella paljon.

Entti pääsi sitten vuorostaan tokoilemaan. Ensimmäisellä kierroksella ohjatun alkeita, liikkeestä maahanmenoa, seuraamista, tolpan kiertoa ja siitä pysäytystä. Toisella kierroksella ruutua käskytyksellä, liikkeestä seisominen, seuraamista käskytyksellä ja kaukojen miettimistä. Julialla olikin vähän reippaammat ja erilaisemmat käskytykset seuraamisessa ja Enttihän lankesi ansaan. Näitä pitää harjoitella enemmän. Kaukoissa mietittiin i-s ja s-i vaihtoja. Entti venyttää itsensä pitkälle eikä siitä enää helposti tietystikään pääse takaisin istumaan ilman eteenpäin tulemista. Nyt testaillaan takapalkkaa ja laimeampaa käsimerkkiä.

Hopi joutui jäämään kotiin. Se söhelsi pitkästä aikaa perjantaina niin, että ontuu leikattua etujalkaansa. On erilaista kuin yleensä eli ei onnu liikkeelle lähtiessä vaan vasta, kun on vetreytynyt. Elän toivossa, että tokenisi levolla.